Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
"Löysin liikunnan ilon ja nyt nautin myös peilikuvastani"

"Löysin liikunnan ilon ja nyt nautin myös peilikuvastani"

Lisätty 08.06.2016

PäiviPäiviEntinen "sohvaperuna" Päivi on saanut paljon positiivista palautetta muutoksestaan. Nyt hän toimii inspiraation lähteenä myös muille. 

Entinen "sohvaperuna" Päivi:

"Löysin liikunnan ilon ja nyt nautin myös peilikuvastani"

Personal Trainer auttoi minua löytämään hyvänolon avaimet.Personal Trainer auttoi minua löytämään hyvänolon avaimet.Infoähky teki epävarmaksi

Syksyllä 2014 koin olevani hukassa ravintoasioissa. Periaatteessa tiesin kyllä mitä pitää tehdä, mutta kun joka paikasta tulee ohjeita, miten pitäisi tehdä ja mitä saa ja ei saa syödä, niin en sitten osannutkaan. En luottanut itseeni ja tunsin olevani epäonnistunut, koska vaa’an lukemat junnasivat samassa koko ajan eikä mitään tapahtunut. Minulla oli siinä vaiheessa todella rankka vuosi takana, joka omalta osaltaan varmasti vaikutti painon junnaamiseen ja huonoon oloon. Isäni oli vakavasti sairas. Huoli omista vanhemmista oli suuri. Omista lapsistani toinen oli pahimmillaan uhmaikäinen ja toinen vauva, kumpaisellakin erilainen unirytmi, joten omat uneni jäivät minimiin. Käytännössä en muista mitään koko vuodesta, vaan kaikki on aika sumuista.

Itsekuri hukassa, olenko ikuisesti ylipainoinen?

Valmennuksen alussa ajattelin, että minulla ei ole mitään itsekuria tai mahdollisuutta onnistua joskus pudottamaan painoa ja olemaan normaalipainoinen. Miksi onnistuisin nyt, kun en ole koskaan ennenkään onnistunut? Olin omasta mielestäni tuomittu olemaan ikuisesti ylipainoinen. Olin epäonnistuja. Koin kuitenkin, että asialle on pakko tehdä jotain. Nyt tai ei koskaan! Siinä vaiheessa en kyllä vielä edes uskaltanut haaveilla mistään timmistä kropasta, halusin vain olla onnellinen ja sinut itseni kanssa. Olen varmaankin aina ollut vähintään hieman pyöreä.

Ennen kaikkea halusin olla terve vielä pitkään

Raskausaikana lääkäri sanoi, että jossain vaiheessa elämää tulen erittäin todennäköisesti sairastumaan verenpainetautiin, koska sukurasite on kova. Se on itsestäni kiinni aloitanko lääkityksen nyt vai vasta 30 vuoden päästä. Silloin päätin, että jos se on minusta kiinni niin mieluummin sitten vasta myöhemmin kiitos. Päätin, etten enää ikinä halua olla niin huonossa kunnossa, kuin loppuraskaudessa olin, enkä halua painaa lähellekään niin paljon kuin synnytystä ennen tein. Vaikka toisen raskauden kilot lähtivätkin nopeasti pois, niin en kuitenkaan osannut jatkaa siitä. Aika ymmärrettävää näin jälkikäteen ajateltuna.

 

Ajatusmaailman muuttaminen armolliseksi itseäni kohtaan oli avainasemassa muutoksen onnistumisessa

Meillä oli valmennuksen aikana tosi paljon puhetta siitä, että pitäisi olla armollinen itselle. Jos vertaan ajatuksiani vuosi sitten ja nyt, niin aika iso harppaus on tullut otettua kyllä sillä saralla! Välillä se vanha minä yrittää puskea läpi ja vallata pääkopan, jolloin tunnen olevani lihava ja epäonnistuja. Varsinkin nyt, kun olen aloittanut taas työt pitkästä aikaa. Luulen, että se kuuluu tähän muutosprosessiin kun pitää opetella uutta arkea ja yrittää luottaa siihen, että pystyn edelleen pitämään kaikki langat käsissä.  Mutta pääsääntöisesti täytyy kyllä sanoa, että olen oppinut olemaan armollinen itselleni. En koe pilanneeni kaikkea, jos nautin elämästä syömällä palan kakkua. Herkut ovat osa elämääni ja se on ihan hyväksyttävää.

Nykyään olen tyytyväinen sihen, mitä peilistä näen

Kun pääsin lähelle tavoitepainoani, tunsin, että voin taas hengittää. Silloin luovuin lopullisesti jatkuvasta puntarilla juoksemisesta. Ennen projektia punnitsin itseni joka päivä, nyt satunnaisesti, jos satun muistamaan. Olen löytänyt itselleni sopivan painon, missä minulla on hyvä olla ja ei ahdista. Opin vihdoin ja viimein luottamaan itseeni ja omaan peilikuvaan. Koska minulla muutos ei näy niinkään puntarin lukemissa, niin tajusin vihdoinkin kääntää katseen sinne peilin suuntaan. Nykyään olen tyytyväinen siihen, mitä siellä näen! Tykkään itsestäni. En olisi uskonut sitä vuosi sitten!

Puhuvatko nuo ihmiset minulle, tavalliselle sohvaperunalle?

Olen saanut todella paljon positiivista palautetta monilta eri ihmisiltä muutoksestani. Tutut ja ystävät ovat tulleet sanomaan, että toimin heidän inspiraationsa lähteenä. Jaksan käydä töissä, treenata, viettää aikaa perheeni kanssa ja syödä terveellisesti. Kommenttien myötä olen vihdoin itsekin alkanut näkemään, että muutos on ollut iso ja olen todellakin ylpeä siitä! Silti hämmennyn joka kerta, että puhuvatko nuo ihmiset tosiaan minulle? Siis minulle, joka olen vain tällainen tavallinen sohvaperuna? Nykyään kerron kaikille, että olen käynyt ravintovalmennuksessa ja minulla on maailman paras PT, joka on puskenut minut ylittämään itseni kerta toisensa jälkeen. Ilman Jeminaa en tosiaankaan olisi tässä missä nyt olen! Ensimmäistä kertaa elämässäni olen onnellinen ja oikeasti tyytyväinen omaan kroppaani. Tottakai haluan edelleen kehittyä ja ainahan sitä on parantamisen varaa. Mutta ei minulla niin kiire enää ole. Kaikki aikanaan.

Näin kirjoitin virallisen ravintovalmennuksen lopuksi palautteeksi. Allekirjoitan tämän edelleen:

”Jemina on ihanan positiivinen ja kannustava valmentaja! Ihanaa, että hänen jumppatunneilta tuttu energisyys välittyy myös ravintovalmennukseen. Hän osaa lukea ihmistä ja löytää juuri minulle sopivat keinot päästä tavoitteisiin. Hän osaa puskea eteenpäin ja tsemppaa, vaikka itselle iskee epätoivo. Hän jaksaa vastata lukuisiin kysymyksiini. Minulla oli valmennuksen aikana tunne, että voin luottaa hänen ammattitaitoonsa. Koin myös, että hän välittää minun jaksamisestani.”

Kiitos Jemina, että olet ollut tukenani koko tämän ajan! 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?