74440982_3399241790116624_733266314608508928_o

Heli

Olen Heli, 30-vuotias nainen Oulusta. Olin miettinyt jo pitkään, noin puoli vuotta Beauty Centerille liittymistä. Katselin nettisivuja ja keräsin rohkeutta astua epämukavuusalueelleni, eli kuntosalille. En ollut koskaan ennen käynyt kuntosalilla, mutta tiesin, että siitä olisi minulle suuri hyöty koska teen fyysistä työtä ja tiedostin, että liikkumiseni jää liian yksipuoliseksi. Fyysisen työn takia kärsin selkäkivuista, jalkasäryistä ja niska-hartiaseutukin kipuili usein niin että säännöllinen hierojalla käyntikään ei aina pitänyt kipuja poissa.

Niinpä keräsin rohkeuteni ja otin yhteyttä Centerille. Puhelimen päässä oli iloinen Jenna ja kyselin kuntosalin toiminnasta sekä kerroin olevani aloittelija. Sovimme puhelun aikana että tulen pikimmiten käymään paikanpäällä tutustumassa ja samalla reissulla sitten kirjoitimmekin sopimuksen jäsenyydestä ja personal trainerin valmennuksesta. Minulle tuo oli suuri päivä kun uskaltauduin lähtemään kuntosalille ja uskoin, että ammattilaisen valmennuksella pääsen kokemaan liikunnan riemua ja onnistumisen hetkiä.

Ensimmäinen kuntosalipäivä personal trainer Jennan kanssa oli iloinen kohtaaminen ja olimme samaa mieltä valmennukseni päämäärästä. Opin paljon uusia asioita, sain treeniohjelman itsenäiseen harjoitteluun ja sain opastusta, positiivista kannustusta ja huomaan nopeasti oman kehitykseni. Minä pystyn ja jaksan, mahtava tunne! Minulle päämääränä ei ollut aluksi niinkään painon pudotus vaan se, että saan jaksamista työhöni ja arkeeni sekä löydän taas liikunnan riemun.

Aiemmin liikkumiseni on ollut lähinnä hyötyliikuntaa, lenkkeilyä luonnon helmassa, pyöräilyä ja kotijumppaa, mutta nykyään olen ylpeä itsestäni, kun olen jaksanut työpäivän päätteeksi lähteä sinne salille. Olen saanut paljon virtaa elämääni lisää pelkästään siitä hyvästä tunteesta liikunnan jälkeen. Mukavin asia on se, että kipuni ovat lähteneet treenaamisen myötä! Enää ei ole selkä jumissa niinkuin ennen oli päivittäin.

Nyt valmennukseni on päättymässä, enää muutamat yhteiset treenit. Minulle on jäänyt erittäin positiivinen mieli valmennuksesta ja olen iloinen, että päätin sen ottaa. Ilman Jennaa en olisi kokeillut niin monipuolisesti kaikenlaisia treenejä enkä olisi varmaan edes mennyt sinne omalle epämukavuusalueelle. Siitä olen tyytyväinen, että sisulla olen treenit tehnyt, vaikka se välillä haastavaa ja rankkaa on ollutkin.  Jatkossa kokeilen itsekseni treenata annetuilla ohjelmilla, mutta kun vähänkin alkaa tuntumaan, että haluan taas jotain uutta, niin aion jälleen ottaa personal trainerin avukseni.

Lopuksi haluan kiittää koko Beauty Centerin henkilökuntaa, olette mahtavia ja iloisia ihmisiä juuri oikealla alalla.